“KRAPULAN HOITOA JA HANKINTAA, JO VUODESTA 2010”

 
Kauppuri 5 on toteuttanut iskulausettaan jo vuodesta 2010.
 
Ja aiomme tehdä niin jatkossakin… Korona tuli ja meni, keväällä 2022 olimme aikuisten oikeasti lähellä konkurssia. Sitten puhkesi Ukrainan sota, syksyllä pirttiin räsähti sähkökriisi ja nyt taistelemme alati nousevien elintarvikekustannusten sekä muiden sivukulujen kanssa. Lainojen koroista puhumattakaan.
 
Eli aika monta pelikaania on lentänyt turbiiniin, mutta kaikesta huolimatta olemme vielä pystyssä. Taloudellinen tasapaino ja toiminnan epävarmuus poistuvat vasta parin vuoden päästä, mutta siihen pääsee vain jatkamalla päivittäistä taistelua. Ja joo, tämä muuten on väsyttävää hommaa.
 
Pahimmasta selvittiin ja kiitos siitä kuuluu teille.
 
Te voitte edelleen auttaa käymällä ahkerasti paikan päällä syömässä, tilaamalla Woltista evästystä kotiin ja ostamalla lahjakortteja sekä kannatuslaattoja baarin kattoon.
 

20 € kannatuslaatan ostamalla lunastat itsellesi ikuisen paikan Kauppurista ja tulet osaksi sen matkaa kohti tuntematonta tulevaa. Tämän “vuosisadan kattoremontin” myötä kattoon on ruuvattu jo yli 1300 laattaa ja tavoitteenamme on täyttää niillä koko katto.

Voit hankkia laatan itsellesi, puolisolle, ystävälle, perheelle, sukulaiselle, yritykselle, kerholle, lemmikille, kenelle vaan haluat.

Kauppurin verkkokauppa on paikka, mistä voit ostaa laatan sekä lahjakortteja.
 
Jokainen ostos vie meidät lähemmäs vakaampaa taloutta.
 
Kiitos ja tervetuloa…
 
20.9.2023
 
-Aki Mursu – Ravintoloitsija-
 

Syö paikanpäällä, toimi näin

1.

Tiskille! Mene suoraan tiskille, kulkematta minkään muun pisteen kautta…

2.

Ruokalista on seinällä. Henkilökunta tietää siitä kaiken!

3.

Tilaa. Maksa. Mene vapaaseen & siivottuun pöytään.

4.

Istu kaikessa rauhassa…

Toimi näin jos haluat tilata ruokaa kotiovelle

1.

Etsikää meidät Woltista!

2.

Päättäkää mitä haluatte syödä ja tehkää tilaus!

3.

Täyttäkää mahdolliset lisätiedot huolellisesti!

4.

Odotelkaa rauhassa :)

Toimi näin jos haluat hakea ruokaa mukaan

1.

Tutustu ruokalistaan

2.

Tee valintasi

3.

Soita tilauksesi numeroon 0207495000

4.

Ostohousut jalkaan ja kipaise ravintolalle
Valmistusaika 30-60 min

Facebook

ARVONTA!!Muokkasimme hieman tuotteitamme ja laskimme lounaan hintaa.Jatkossa 15 € Lounassetti sisältää samat asiat ku ennenkin.+ Valitsemasi perusburger listalta+ Ranut / Sipulirenkaat+ SALAATTIBUFFA!+ KahviLounasaika MA-PE klo 11-15.Kannattaa tulla tarkastamaan myös muut lounasajan edut! ☝🏼☝🏼Jatkamme listan muokkausta sekä hintojen muokkausta, joten karsimisia on luvassa, mutta niistä kerron myöhemmin enemmän.Hyvä sinä!! Jaksoit lukea tänne asti, joten nyt voit osallistua kahden hengen Lounassetin arvontaan kommentoimalla tätä postausta omalla persoonallisella tavallasi.Arvon yhden voittaja Facesta ja toisen Instasta.Arvonnan voittajat valkataan SU-iltaan mennessä, niin ”ilmaiselle” lounaalle pääsee jo heti ens viikolla. Saa tulla sitä ennenki!Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti yksityisviestillä Facen ja/tai IG:n kautta allekirjoittaneen ravintoloitsijan toimesta, eli jos sulle ei voi laittaa yksityisviestiä, en pysty asiasta ilmoittamaan eikä sinua voi täten valita voittajaksi. Tämä on hyvä tietää!Arvontamme ovat olleet erittäin suosittuja, koska joka toisella kerralla joku huijaus-botti haluaa tulla säätämään väliin.En siis ilmoita voitosta kommenttikentässä, en pyydä klikkaamaan mystisiä linkkejä, en vaadi kirjautumista yms. Jos tämmösiä ihmejuttuja tulee vastaan, ilmiantakaa ne samantein. Ja sitten… Jos osallistut arvontaan, ole myös valmis ottamaan palkinto vastaan. Paljon on tullut vastaan voittajia, jotka ilmoittavat etteivät voi käyttää palkintoa koska asuvat niin kaukana, kuten esim. Iissä tms. 🤷🏼‍♂️🤷🏼‍♂️🙄Sori taas pitkästä tekstistä! ✌🏼🥔Kommentoikaa!Tulukaa lounaalle!Syökää salaattia!Pidetään lounasaika hengissä!Lounasaika MA-PE 11-15✌🏼🤓-Mursu- ... See MoreSee Less

8 hours ago  ·  

View on Facebook
VIIKON BURGER”HOT CHICK HEAVEN”-Valkosipulimajoneesi, Halloumi-juusto, Hot Honey Drizzle, Kanapihvi, MaalaisperunalastuSALAATTIBUFFASSA tällä viikolla!-Chili-Ananasrelissi-Yrttioliivit-Kesäkurpitsa & Tomaatti-Valkosipuli-Coleslaw-Vihersalaatti + Talon vinegrettiLOUNASTARJOUS = 15,00+Valitsemasi burger+Ranut/renkaat+SALAATTIBUFFA!+KahviLOUNASAIKA MA-PE klo 11-15Tervetuloa! ✌🏼🤓-Mursu- ... See MoreSee Less

3 days ago  ·  

View on Facebook
Hymyillen kohti viikonloppua…Tiiättehän ku tavikset näkee painajaisia, niin niissä yleensä aina puoliso joko pettää tai tekee jotain muuta hirveää, läheinen ihminen tai oma lapsi kuolee, lemmikille käy jotain tai tiput itse kalliolta jne…Mutta!!!Sitte on meidän ravintolapäällikkö Emmi… 🫶🏻🫶🏻❤️❤️On ilo ja kunnia olla sinun ikioma painajaisesi… 😅😅😅Se ois muuten perjantai ja 13. päivä…Tervetuloa syömään!-Mursu- ... See MoreSee Less

5 days ago  ·  

View on Facebook

Elintarvikeviraston vaatima osuus

Kauppuri 5 “oivahymyssä”